Ihmiset usein vähättelevät kansanopistokoulutusta ja varsinkin sen yleissivistäviä linjoja. Koulutus, joka ei sinänsä välittömästi palvele yhteiskuntaa vaan auttaa yksilöä etsimään ja löytämään omat vahvuutensa, herättää kunnioitusta harvoissa. Vuoden kestävä koulutus on kuitenkin täydellinen aika kokeilla jotain uutta. Jos ala on juttusi, ehdit rakastua siihen. Jos ei ole, vuosi on kuitenkin niin lyhyt aika, että sen jaksaa katsoa loppuun. Itse vietin lukion jälkeen kaksi kansanopistovuotta, joista toinen oli huti ja toinen kunnari. Rovalan Medialinja oli se komea kunnari.
Yksilön valinnanvapaus korostuu opiskelussa. Toki koulutuksella on ennalta suunnitellut raamit ja pakolliset tehtävät, mutta vuodesta on kuitenkin mahdollista tehdä itsesi näköinen. Alussa projekteja tehdään pienissä ryhmissä, opetellaan teoriaa ja käytäntöä yhdessä. Tähän väliin mainittakoon, että kokemattomuutta ei kannata häpeillä tai pitää esteenä hakemiselle. Usko sellaista, joka ei alussa kunnolla tiennyt miten kameraa pidellään tai tietokonetta käytetään ja pärjäsi kuitenkin ihan hyvin. Loppuvuodesta valinnanvapaus(- ja vaikeus) lisääntyy. Projekteja voi tehdä yksin, pareittain tai koko porukalla. Kokeileminen on avainsana ja jokainen saa syventyä siihen, mikä kiinnostaa eniten. Aina mahtipontiset suunnitelmat eivät toimi. Minun aikanani lähdimme tyttöporukalla kuvaamaan musiikkivideoa uimahalliin. Ei mennyt niinkuin Strömsössä, mutta hauskaa oli ja nyt tietää mihin varautua, kun seuraavan kerran hyppää altaaseen kameroiden ja näyttelijöiden kanssa. Mitä tulee muuhun opiskeluun, vaikka rakastuinkin kaikkeen oppimaani, oli dokumenttityöpaja yksi suosikeistani. Se oli erityisen antoisaa, koska jokainen sai käsitellä itselleen tärkeää aihetta hauskalla tai vakavalla tavalla. Toinen suosikeista oli lopputyö, jonka sai suunnitella alusta asti itse. Minun lopputyöviritykseni lähti lisäpalautteen hakuun elokuvafestareille. Se, että opettajani ehdotti tekemään niin, on suuri henkilökohtainen saavutus.
Suuret piirit, hyvät yhteistyökumppanit ja loistavat työmahdollisuudet eivät ole pelkästään korkeakoulujen juttu. Koulutukseen kuuluvan journalismin ansiosta pääsimme kirjoittamaan ja kuvaamaan juttuja Kansanopistoyhdistyksen Ota opiksi- lehteen. Opiskelun jälkeen allekirjoittaneelle tarjottiin kyseisestä lehdestä kesätöitä, minkä tietysti otin vastaan. On hyvä myös muistaa, että korkeakoulujen valintaraadit eivät ole sokeita tälle koulutukselle, heille se on merkki motivoituneisuudesta. Kuluneena keväänä pyrin opiskelemaan viestintää Kemi-Tornion ammmattikorkeakouluun ja Lapin yliopistoon audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmaan. Molemmissa kouluissa todettiin etten ole ensimmäinen Rovalan Medialinjalta heille tullut. Hullua kyllä, pääsin molempiin. En aloita yliopistossa kuitenkaan yksin, vaan onnekkaana saan jatkaa luokkakaverina lahjakkaan Sonjan kanssa, jonka kanssa teimme Rovala-vuonna paljon projekteja yhdessä. Yhteinen intohimo kerää samankaltaiset ihmiset yhteen, niinpä mekin Sonjan kanssa lähes muutimme luokkaamme asumaan ja töiden lomassa aikaa muuten vain viettämään. Pienehkössä ryhmässä ihmisiin, sekä opettajiin että muihin opiskelijoihin, tutustuu täysin erilailla kuin suurissa kouluissa. Taiteellisella koulutusalalla pidän sitä pelkästään positiivisena.
On varmaan hyvä mainita, ettei minulle makseta tämän jutun kirjoittamisesta, eikä minua ole muutenkaan lahjottu. Toivon ainoastaan, että onnistuisin rikkomaan edes vähän kansanopistoihin kohdistuvia ennakkoluuloja, minulle se avasi kuitenkin niin monia ovia.
Korruptoitumattomin terveisin; Serena, Rovala-Opiston Medialinjan opiskelija 2012-2013.